Ajattelin tähän väliin kirjoittaa teille muutaman oman mietteeni otsikon aiheesta.
Käsitöiden lisäksi tykkään myös kukista. Muutimme ihan vasta etelästä tänne pohjoisempaan, Kuusamoon. Olin alkanut jo kasvattamaan ensi kesää varten ulkokukkia. Etelässä taimet saivat olla jo hetken aikaa ulkonakin, mutta täällä ei ihan vielä kelit sitä salli, joten otin ne takaisin sisälle. Jännityksellä odotan kuinka minun tässä hommassa käy.
Minulla on ollut aijemminkin amppeli sisäkäytössä, mutta sellainen vähän ohkainen eikä erityisen nättikään. Aina on tuntunut että uskaltaako tuohon edes isoa kukkaa laittaa, vai pääseekö kohta keräämään mullat ja rippeet lattialta. Kun vastaani tuli aikanaan makramee -solmeilu, innostuin välittömästi. Saisin nätin/nättejä amppeleita ja sellaisia mihin uskaltaa laittaa "isommankin" ruukun. No niitähän on tässä tullut tehtyä jo mukavasti erinlaisia. Sisäkäytössä sekä parvekkeella on niitä käytetty ja hyvin on toiminut! Tietooni ei ole vielä tullut että joku olisi tekemiäni ulkokäytössä testannut, mutta pääsen senkin kohta itse testaamaan.
Tällähetkellä käyttämäni punoskude on paksuudeltaan n.5mm. Tämä valikoitui juuri aijemmin kertomani kokemuksen perusteella.
Amppeleita tulee varmasti lisää, värejä myös. Saa ehdottaa värejä sekä pituuksia, jos valikoimasta ei sinulle sopivaa vielä löydy.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.