Valmistajat

Punospiika

Olen aina tykännyt käsitöistä ja käsillä tekemisestä, leipominen on myös lähellä sydäntä. Varhaisin muistoni käsitöiden tekemisestä on kun olen neulonut tai virkannut barbilleni mekkoja. Myös askartelu kuuluu repertuaariin. Sen kummemmin opiskeluja en vielä alalle ole suorittanut, netistä toki opiskellut kaikenlaista. Yläkoulusta lähtien säännöllisesti käsitöitä olen tehnyt. Aina tietysti ovat läheiset päässeet nauttimaan kivoista itse tehdyistä lahjoista ja jossain vaiheessa alkoi kytemään ajatus että voiko näitä myydä muillekkin. Innostun  aina kaikista uusista kivoista tekniikoista ja kokeilunhalua sekä intoa piisaa tekemiseen.

Tuotteet näet tästä.


Maalaismamma

Tämän hetken harrastuksiini kuuluu, matonkudonta. Työkyvyyttömyys eläkkeelle jäätyäni, heitin puikot ja koukut nurkkaan. Hommasin itselleni kangaspuut ja opettelin matonkudontaa, mikä tempaisi täysin mukaansa. Aika kuluu kangaspuiden takana liiankin nopeaa. Inspiraation lähteenä käytän eri vuodenaikoja, toisinaan matoissani on havaittavissa värien leikittelyä ja revittelyä, hillityimpiäkin mattoja syntyy.

Tuotteet näet tästä.


Pirtin kehräämö

Ovat kehränneet suomalaisen lampaanvillaa jo yli 70 vuotta. Pirtin kehräämön valmistamat langat ja muut tuotteet myydään villanka -tuotemerkillä. Osana brändiä ovat avainlippu- alkuperäismerkki sekä Finnwool -tuotemerkki. 

Tuotteet näet tästä.


INB Design

INB design Oululainen yritys. He suunnittelevat ja valmistavat kaikki koruja itse käsin. Ideoita syntyy eri kulttuureista ja luonnosta. INB design käyttää koruissaan mitä tahansa pientä ja kaunista, mitä luonto tarjoaa. Käytetyt materiaalit on ekohartsi, polymeerimassaa sekä teräs. Yritys on perustettu vuonna 2016.

Tuotteet näet tästä.


Niva

Niva on innokas luova persoona Kuusamosta. Valmistaa käsityönä tehtyjä koruja sekä pieniä ompelutöitä. Käsityöt on Nivalle rakas harrastus ja hän tekee tällä hetkellä sivutoimisesti käsitöitä. Myynnissä Nivan tuotteita meillä on enempi kivijalkaliikkeessä mutta nyt myös verkkokaupassa!


Hattaralla

Hattaralla on yhden naisen unelma, käsityöyritys Äänekoskelta Keski-Suomesta. Tällä hetkellä teen sivutoimisesti käsitöitä, kenties joskus enemmänkin. Päätyökseni olen liikunnanohjaaja. Käsitöitä olen tehnyt aina. Kun lapseni olivat pieniä, käsityöt jäivät vähän unholaan, kunnes muutama vuosi sitten löysin taas tekemisen ilon. Ja nyt vähän isommin. Innostus lähti villasukista ja pikku hiljaa siihen rinnalle tuli myös muuta. Ompelen, teen koruja ja neulon mm. kauratyynyjä, hiusdonitseja, trikoopantoja, avainkaulanauhoja, villasukkia, siivousliinoja, hameita ja vaikka mitä muuta. Kierrän myös tapahtumissa jonkin verran myymässä.

Tuotteet näet tästä.